Sählymailat.

Vanttilan koulun peli-ilta

Vanttilan yhtenäiskoulussa Espoossa on perinteisesti vietetty tiistaisin vanhempien ja lasten yhteistä peli-iltaa. Lajiksi on valikoitunut salibandy. Peli-ilta on avoin ja maksuton kaikille osallistujille.

Vanttilan koulun kokeneen liikunnanopettajan Ari Siikasen mukaan yhteisissä peli-illoissa käy pelaamassa niin Vanttilan kuin muutaman muunkin koulun opettajia, koulun nykyisten sekä entisten oppilaiden vanhempia ja luonnollisesti sekä koulun nykyisiä että entisiä oppilaita.

Tällä porukalla saadaan mainiosti viikoittaiset pelit käyntiin ja samalla kohotettua paitsi osallistujien kuntoa ja henkistä hyvinvointia, myös mukavasti Vanttilan yhteishenkeä.

Hyväksi havaituksi, leikkimieliseksi pelitavaksi on muodostunut ”kokeneet vs nuoret” -pelit. Erityisen hienona asiana Siikanen pitää sitä, että säännölliset peli-illat aktivoivat niin yläkouluikäisiä kuin myös toisen asteen opiskelijoita.

Peli-ilta järjestetään Vanttilan koulun liikuntasalissa. Pallon perässä hikoillaan kerrallaan 1,5–2 tunnin ajan.

– Erinomainen tapa tehdä kodin ja koulun yhteistyötä Liikkuvan koulun hengessä, suosittelemme muillekin, koululta todetaan.

    Yhteystiedot
  • Nimi: Liikunnanopettaja Ari Siikanen
  • Yksikkö / yhteistyökumppani: Vanttilan koulu
  • Sähköposti: ari.siikanen@espoo.fi

Uusimmat ideat