Luistelubingo

Luokanopettaja Pinja Puittisen laatima luistelubingo sopii kummioppilastunnin talviseksi ohjelmaksi tai vaikkapa liikuntatunnilla hyödynnettäväksi.

Luokanopettaja Pinja Puittinen laati 2.- ja 6.-luokkalaisten kummioppilastunnille luistelubingon, jonka avulla lapset pääsivät liikkumaan yhdessä hauskalla tavalla. Puittinen kertoo, että bingon avulla kummioppilaat pääsivät harjoittelemaan luistelutaitoja sekä samalla yhteisöllisyyttä tukevia harjoituksia.

– Bingo on hauska tapa tuoda luisteluun pelillisyyttä, ja se toimii ehdottomasti myös tutustumisleikkinä pareittain, Puittinen iloitsee.

Luistelubingosta Puittinen laati kaksi eri versiota: kummioppilastehtäviä sisältävän version, sekä version, jota voi hyödyntää esimerkiksi liikuntatunneilla. Yleispätevässä luistelubingossa tehtävät eivät liity kummioppilaaseen, mutta sen voi silti tehdä liikuntatunneilla pareittain.

Puittisen laatiman bingoalustan voi tulostaa ja laminoida, jolloin se on uudestaan käytettävissä. Lataa tästä haluamasi versio luistelubingopohjasta:

CAPTCHA
Vastaamalla kysymykseen varmistat, että olet ihminen.
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 80 MB.
Sallitut tiedostotyypit: gif jpg jpeg png avi mov mp3.
CAPTCHA
Vastaamalla kysymykseen varmistat, että olet ihminen.